Juuson tavoitteet muuttuivat todeksi

Teksti: Petra Göös

Musiikkia intohimoisesti harrastava Juuso Peltola pääsi askeleen lähemmäs unelma-ammattiaan aloitettuaan työkokeilujakson äänimainontaan ja musiikkituotantoon erikoistuneessa Kaarimediassa. Kuukauden mittaisena aloitettu jakso venyi neljäksi ja johti yhteistyöhön, joka on jatkunut jo parin vuoden ajan.

"Halusin antaa Juusolle mahdollisuuden, sillä olen itse päätynyt alalle vähän samalla tavalla. Minun kohdallani harjoittelujakso toimi vaikuttimena oman yrityksen perustamisessa", kertoo yrittäjä Jarkko Felin.

Felin myöntää, että tuntemattoman nuoren työllistäminen, edes lyhyen jakson ja ajaksi ilman kuluja, ei ehkä olisi onnistunut ilman nuorten työllisyyspalveluiden mukana oloa.

"Tuntui jotenkin turvallisemmalta ottaa yritykseen tuntematon nuori, kun mukana oli tämmöinen luotettava taho."

Harrastuneisuudesta hyötyä

Kaarimedia toimii erityisosaamista vaativalla alalla. Teknisen osaamisen lisäksi äänimaailmojen luominen tyhjästä vaatii luovuutta. Työkokeilujakson aloittaneella Juusolla ei vielä ollut alan koulutusta, mutta harrastuneisuus ja motivaatio puhuivat nuoren miehen puolesta.

"Juuson musiikillisia taitoja voitiin hyödyntää mainosmusiikkien teossa muun muassa sävellyksissä ja instrumenttien äänityksissä", Jarkko kertoo.

Työkokeilujakson jälkeen Juuso aloitti musiikkiteknologian opinnot. Tuotos, jolla koulutusohjelman pääsykoepaikka saavutettiin, tehtiin Kaarimedian studiossa.

"Työkokeilussa opituista asioista oli hyötyä ennakkotehtävän tekemisessä ja myöhemmin opiskeluissa", tuumii Juuso.

Tavoitteet todeksi

Juuson ammattitaidot ovat karttuneet melkoisesti. Opiskelujensa ohessa hän on päässyt tekemään Kaarimedian asiakastöitä monille tunnetuille brändeille. Tavoite ammatista äänien parissa näyttää toteutuvan, mutta varsinainen unelma elokuvamusiikkien tekemisestä antaa vielä odottaa.

"Tilaisuuden tullen, olen valmis tarttumaan haasteeseen ja tekemään musiikit kokonaiseen elokuvaan."

Heräsikö mielenkiinto?

Yrittäjä, liity palveluun ja hyödynnä Lahtipaketti sekä valmentajien tarjoamat palvelut heti. 

Nuori, etsitkö sopivaa ammattia? Pohditko opiskelumahdollisuuksia? Puuttuuko sinulta työkokemusta? Haluatko päästä näyttämään työhalusi työnantajille?

»Yrittäjä, lue lisää

»Nuori, lue lisää

(c) Copyright 2017 | Lahden nuorisopalvelut | Kaikki oikeudet pidätetään

Lahden kaupungin nuorisopalvelutNuorisotakuuLahden Yrittäjät ryLahden kaupunkiTE-palvelut Koulutuskeskus SalpausMediatalo ESA

Kerro kaverille >

Sivuston toteutus Imager