Vinkit työnhakuun

Kesäduuniin hakeminen – silkkaa bluesia?

Kannattaa olla liikkeellä ajoissa

Älä jätä hakemista viime tippaan. Vaikka pakkaset vielä paukkuvatkin, on ajatukset jo käännettävä kesätöihin ja niiden hakemiseen.

Hae useampaa paikkaa

Kesätöihin on hyvä hakea useisiin eri paikkoihin. Hakijoita on paljon, joten ei kannata lannistua, jos ei heti tärppää. Kesäduunin hakemiseen kannattaakin varata aikaa.

Ansioluettelo ja hakemukset

Tee hakemukset ja CV eli ansioluettelo huolella. Näistä monesti merkittävämpi onkin CV, josta käy selkeästi ilmi hakijan kokemus ja osaaminen, ja johon työantaja monesti tutustuu ensimmäiseksi. Jokaisella nuorella on ”matskua” CV:hen, sillä se ei koostu vain palkkatyöstä. Ansioluetteloon voi kirjata arvokkaat kokemukset esim. vapaaehtoistyöstä, suoritetuista kursseista, harjoitteluista, kielitaidosta ja harrastuksista.

Hakemukseen kannattaa myös merkitä yhteystietoineen suosittelijoita eli henkilöitä, jotka voisivat suositella hakijaa kokemustensa perusteella esim. TET-harjoittelupaikasta, aiemmasta kesätyöstä ja harrastuksen kautta. Suosittelijoilta on aina kysyttävä lupa, voiko heidät ilmoittaa hakemuksessa!

Mallin ansioluettelosta löydät täältä.

Mallin työhakemuksesta löydät täältä.


Anna asiallinen kuva itsestäsi

Hakemuksia lähettäessä kannattaa olla tarkkana, millaisesta sähköpostiosoitteesta hakemuksen lähettää: muutenkin on hyvä pohtia, antaako itsestään netissä asiallisen kuvan sosiaalisessa mediassa. Nettikäyttäytymisen lisäksi puhelimen kanssa on oltava skarppina: työnantajan soittaessa hänelle ei tule hyvä ensivaikutelma, jos hakija vastaa puhelimeen tokaisemalla ”haloo”. Mahdolliselle työnantajalle soittaessa pitää itsensä ja asiansa esitellä huolella.


Työhaastattelu

Jos pääsee haastatteluun, on jo pitkällä kesätyöhaku-urakassa. Haastatteluun kannattaa valmistautua huolella, eikä ole ollenkaan huono juttu harjoitella etukäteen vaikka vanhempien kanssa. Haastikseen mennessä perusasiat kuntoon: siistit vaatteet ylle, ajoissa paikalle, kännykkä kiinni ja reipas asenne päälle. Kesäduunipaikan nettisivuilta on hyvä lukea tietoa yrityksestä, jotta on itsellään varmaa tietoa millaiseen paikkaan on hakemassa ja miksi juuri sinne.

Ennen kaikkea on tärkeää olla oma itsensä ja rehellinen osaamisestaan ja kiinnostuksen kohteistaan. On hyvä miettiä omia vahvuuksiaan ja miten niillä saisi työnantajan kiinnostumaan hakijasta. Haastattelussa on hyvä pyrkiä luontevaan keskusteluun haastattelijan kanssa ja kannattaa vastata laajasti, jotta haastattelija voi kiinnostuksen herätessä kysyä vastakysymyksiä. Haastattelussa ei ole vastausta ”en tiedä”. Toisinaan kesätyöhaastattelut tehdään ryhmähaastatteluina, joissa on mukana monta hakijaa.

Kesäduuniblues -harjoitukset
Lahden nuorisopalveluilla on Kesäduuniblues-niminen kokemuksellinen menetelmä, jossa harjoitellaan koko prosessi kesätyönhakuinnostuksen heräämisestä työelämässä olemiseen saakka. Kesäduuniblues on mukana Kesätyötreffeillä 8.2.2017 kauppakeskus Triossa, joten tule paikalle treenaamaan!

(c) Copyright 2016 | Lahden Nuorisopalvelut | Kaikki oikeudet pidätetään

Kerro kaverille >